TUOMON RUNOJA
ANNA MEILLE
Anna meille
kaikille
tänä päivänä
meidän
oikean suuruinen
leipämme,
ettemme me,
jotka syömme liikaa,
eivätkä he,
jotka syövät liian vähän,
kuolisi!
Tuomo Tenkanen 26.3.1979
ELÄMÄ JA KUOLEMA
Papit, tiedemiehet, filosofit
selittävät elämää ja kuolemaa
kukin omalla tavallaan.
Maallikot luovat niistä omat käsityksensä.
Naapurimme tuli myöhään yöjalasta.
Kuulimme rouvan huutavan:
"Tämä elämä on yhtä helvettiä!"
Yhdytkö sinä kuulemaasi,
kysyi vaimoni minulta.
Olen aina halunnut yhtyä naapurin rouvaan, vastasin.
Tuomo Tenkanen 1980
LINTUKOTO
Se rakensi pesänsä oksalle,
koivun- tai lepänrungon pökkelöön.
Munia kaksi, kolme, kuusi.
Tunteiden mukaanko?
Kuka sen tietää?
Se toinen.
Katon alle,
pönttöön tai räystääseen.
Kehitystäkö?
Kuka sen tietää?
Missä on minun pesäni?
Maailmalla.
Milloin yhdessä, milloin toisessa paikassa.
Naisia kaksi, kolme, kuusi.
Luonteen mukaanko?
Kuka sen tietää?
Harvinaisen linnun pesälle
törmäsin kerran sattumalta.
Ei jäänyt orpoja munien jäädessä kuoriintumatta.
Ei hylkää ihminen ihmistä niin helposti
vieraan käytyä pesällään.
Roolien mukaistako?
Tietenkin.
Minä tiedän sen.
Tuomo Tenkanen 1980
LOMAKERTOMUS
joka osittain on runoa. Tavukanava 7/1976
Kesälomat ja kohta kesäkin on mennyt.
Toimittaja kysyi:
Sä mitä teit, Tuomo,
kun olit lomalla?
Mitäs mä muuta kuin autolla, omalla
innostuin lähtemään, ensin vain Lahteen
ja päätin: ei reissu jää päivään tai kahteen.
Lahden saan taakse,
en pilviä kuitenkaan.
Muistan sen viikon, kun yhtenään satoi vaan.
Pilvet mun lomani aina on yllä.
Olkoot vaan, käänny en,
kestän sen kyllä.
Päijänteellä, Virmailan saaressa olivat tuttavani vastassa.
Kahvit, saunominen, uinti, makkaran grillaus.
Ei siinä sadetta huomannutkaan.
Ja huomenna lähdetään mustikkaan ja kalaan. Kippis!
Mutta mustikoita ei tullut kuin pari vaivaista litraa,
nekin osaksi madonsyömiä puolikkaita.
"Ja kohta illalla lähdetään ongelle", sanoi Liisa,
joka tiesi hyvän paikan, missä aina syö.
Reunasta kompostin matosia tongin.
Kun ostin ongetkin niin päätin: ongin.
Toisetkin omia kalajuttujaan heittää.
Pian venheemme pohjan
kalakerros paksu peittää.
Koukkuun matonen vaan
ja varmasti kalan
suurimman saan
ja kasan niitä nyhtää alan.
Ei tasan käyne nytkään onnenlahjat, mietin salaa.
Istuin tunnin, kaksi,
enkä saanut kalan kalaa.
Sen nolon kalareissun jälkeen sanoi Rauno,
että aina on kalaa saatu ja heitti verkon veteen.
Aamulla olikin toistakymmentä muhkeata ahventa pannulla paistumassa.
Eihän se lomareissu siihen loppunut.
Muutaman päivän päästä suunnistin Vehkajärvelle ystäväni ornitologin luo.
Ja sielläkin tapahtui.
Mansikkajuhlista, lintujen rengastuspuuhista ym. riittäisi kertomista sivukaupalla.
Mutta kaikki päättyy aikanaan
ja minutkin valtasi koti-ikävä.
Vihdoin viimein ajelen
kohti pihaa omaa.
Kauan, kauan muistelen
menneen kesän lomaa.
Tuomo Tenkanen 1976
SYDÄNTALVEN HARMAAT PÄIVÄT
Sydäntalven harmaat päivät; mitä ne ovat?
Näenkö minä päivän harmaana jos ajatukseni ovat valoisat?
Tunnenko sään koleana kun mieleni on lämmin?
Kun aamulla nousen lämpimästä vuoteestani,
tunnen,
kuinka talven kylmyys tarttuu vaatteeseen,
käy kiinni varpaaseen.
Kurkistan ulos ja vastaani tulvahtaa
talvipäivän harmaa, tasainen valo.
Mutta öinen lumisade on käärinyt pellot pehmeään,
valkoiseen vaippaansa.
Jokainen puu on kietoutunut untuvapaitaan,
jokainen tolppa saanut päähänsä pumpulihatun.
Kissan yksinäiset jäljet käyvät pihalta pellolle
ja naapuritalon piipusta kohoaa sinertävä savupatsas.
Kuka muu kuin luonto
taiteilisi yhtä kauniin
maisemamaalauksen
ikkunani alle!
Kuka muu osaisi viimeistellä
yhtä onnistuneen asetelman
riukuaidan nurkkaukseen!
Tuomo Tenkanen 12.1.1977
VAIKEA KUVAUSKOHDE
Hymynsä etsimessä
lienee aitoa,
vaatii taitoa
ja enemmänkin,
kun oikein ponnistaa,
sen huomaa hänkin.
Työni opettaa,
mua vihdoin onnistaa:
filmi loppuu,
voin siihen lopettaa.
Tuomo Tenkanen 6.1977
KUN OLIN PIENI
Pienenä en otannut pyykkiä nenää.
Nyt otaan.
Äiti kyllä tanoo:
Ei taa pyykkiä paijanhihhaan.
Pienenä en otannut panna kenkää jalkaan.
Nyt otaan.
Äiti tanoo tilti:
Kenkä on nyt väälättä jalatta.
Pienenä en otannut panna paitaa päälle.
Nyt otaan.
Äiti vaan tanoo:
Paita on taat nulinpäin.
Miten minä tilloin pienenä päljätin,
kun en otannut mittää tehhä?
Tuomo Tenkanen 5.1980
KIERRE
Tiira lentää,
tekee kierroksen,
sukeltaa,
nappaa kalan.
Väistää varmasti
pinnan alla olevat kivet.
Minäkin kierrän,
käyn kapakoissa,
tutustun ihmisiin,
uskon,
luotan.
Täytyykö minun
jatkuvasti
lyödä pääni petäjään?
Tuomo Tenkanen 1.1980
TUNNE ITSESI!
mies vähälihainen
hies ihmisvihainen
ties isomahainen
ies juoppopahainen
ei nainen
ain kanamainen
tai ihanainen
siis harvinainen
ja runsaanlainen
kuin ylitsevuotavainen
Tuomo Tenkanen 22.02.1977
JOTAKIN SAAVUTTAMATONTA
Tahtoisin ylös
pilven reunalle tulla.
Miettiä syytä,
miksi on ikävä mulla
päästä pois maasta
ylemmäs, luo valon säteen.
Pääsenkö, kenties,
heitän sen kohtalon käteen.
Ylhäältä sieltä
alas katsoisin maata.
Elämä uusi
tuskaa tuo, muuta ei taata.
Sopu ja rauha
ikuinen, toive on turha.
Monilla aina
mielessä sota ja murha.
Haaveeni pieni
täyttyisit kerran, et voisi,
kun pettymys mun
sielullein rauhaa ei soisi.
Täältä kun katson
kultaista maata ja merta,
miksi niin paljon,
turhaan se vuodattaa verta?
Tuomo Tenkanen 14.2.1977
VEISTÄN OMAA KUVAA
Uskon, veistän
onnistuvan
oman kuvan.
Oksaista on
patsaan pinta,
halki rinta.
Kulmat pysyi
terävinä,
- tuoko minä?
Pyöreää myös
löydän - malta,
vyöni alta.
Katoa ei
veltot nahkat,
polvipahkat.
Suun saan hymyyn
sopivasti,
korviin asti.
On värejä,
en punaa säästä
nenänpäästä.
Veitsi vuollut
tähän asti
taitavasti.
Huomaa kyllä
jossain päässä
jotain jäässä.
Ulos heitän
kautta uksen,
rumiluksen.
Tuomo Tenkanen 7.1977
VENE
Veneessä lahonnut keula
airotkin katkenneet sen,
on pohjansa vuotava seula
aavalla vaarallinen.
Kaunis on kaareva kylki,
kertooko luonteesta tuo?
Aikoinaan vettä se hylki,
nykyisin runsaasti juo.
Keula jos syvällä sousi
kesken jäi kuljettu tie,
ei sillä, ken syvältä nousi
helppoa pinnalla lie.
Jos väistää viimeistä matkaa,
silloin jo alkavi yö,
kun tietää, yksin saa jatkaa,
laho jo laitoja syö.
Taipuiko myrskyissä pursi
taittumaa löytää voi en,
aallokko laidat jos mursi
vana on säilyvä sen.
Tuomo Tenkanen 1.10.1978
MATKARUNO
(Kirjoitettu postikorttiin Vääksyssä)
Aurinko vielä paistaa
nyt jo kahvit maistaa.
Pantiin bensaa tankkiin,
kohta mennään pankkiin.
On vielä pitkä matka,
siks' runoa emme jatka.
Tuomo Tenkanen 24.7.1980
RAKKAUS JA MUSIIKKI
Olen jo kauan tiennyt,
että minusta tulisi rakastaja.
Rakastan rakkautta ja musiikkia.
Päätin ostaa kunnon soittopelin
ja olin onnellinen.
Aikaa kului.
Sitten tapasin hänet.
Keskustelimme ensin.
Pian hän alkoi kertoa minulle satuja.
Hän kertoili satuja tuttavistamme,
itsestään ja tietysti meistä molemmista.
Uskoin niihin.
Sain häneltä leikkisormuksen.
Menin ja veistin pajupillin.
Soittelin pientä pilliäni
ja olimme onnellisia.
Aikaa kului.
Löysin hänen tummat samettisilmänsä,
suunsa,
juuri suutelemista varten suunnitellun
enkä muuta maailmassa nähnytkään.
Tunsin olevani kuin ensirakastaja,
kuin ensiviulunsoittaja.
Menin ja ostin ensiviulun.
Soitin ja soitin
ja jouseni alkoi hypähdellä
kevyesti ja vallattomasti.
Musiikkini tuntui kiirivän yli kaikkien rajojen
ja olimme onnellisia.
Aikaa kului.
Kuumenimme liikaa.
Hän lähti arktisille seuduille jäähyille.
Jäähyistä ei kuitenkaan tullut mitään.
Veri voi kiertää kuumana paikasta riippumatta.
Hetkessä kuulin menettäneeni ensiviulunsoittajan paikkani.
Sillä toisella oli parempi jousikin.
Menin ja kiukuissani ostin harpun.
Aina sormeillessani harppua
muistelen entistä rakkaintani
ja istuessani kuin tulisilla hiilillä
kuvittelen olevani jälleen seitsemännessä taivaassa.
Mutta hän on onnellinen.
Tuomo Tenkanen 1.5.1978
MARRASKUU
(marras = kuollut, kuoleva)
Löytääkö ihminen oikean tiensä
synkässä marraskuussa,
kun vinhasti tuulee ja sataa,
on jäistä
näin kylmässä talvensuussa?
Jaksatko kulkea vaikean tiesi
aina ja marraskuussa,
rakeet kun pistäen lyövät
ja mieluimmin
eläisit hetkessä muussa?
Etsitkö useinkin parempaa tietä
eikä vain marraskuussa,
vaikka on lämmintä,
valoisaa, tyyntä
ja lehti on vihreä puussa?
Ellet jo kulkisi varmalla tiellä
niin löydä se marraskuussa,
on pelloilla hohtavaa lunta
ja marras
on maassa ja ojien suussa!
Tuomo Tenkanen 18.11.1978
JOULUKUUSI
Aattoöinen lumisade
peitti alleen pihamaan.
Yhden ladun kulkevan näin
taakse harmaan kuusihaan.
Hiihtäjälle kauneuttansa
henkii karu erämaa,
jossa paksun lumen alla
untaan kasvit viettää saa.
Joulukuusen hakumatka
hiihtäjän jo kotiin vei.
Jäivät jäljet ihmisestä
taakseen katsoa voi ei.
Jalkapuusta kuusi näkee
haavoihinsa viiltäviin,
peittyneet on lehvät alle
rihkamihin kiiltäviin.
Joulukuusen kauneutta
ihmislapset ylistää,
kuitenkin on vailla vertaa
kuusi, joka luontoon jää.
Jälkeen joulun, kesän tullen
oksiansa ojentaa,
erossa jos ihmisestä
paikallaan se kasvaa saa.
Tuomo Tenkanen 15.12.1978
Katso laskurisivua:
http://www.webstats4u.com/s?tab=1&link=1&id=3895119
Täältä löydät 1000 linkkiä kaikista maista
http://www.webstats4u.com/s?tab=4&link=3&country=FI&findid=1&id=3895119&category=14004
Anna meille
kaikille
tänä päivänä
meidän
oikean suuruinen
leipämme,
ettemme me,
jotka syömme liikaa,
eivätkä he,
jotka syövät liian vähän,
kuolisi!
Tuomo Tenkanen 26.3.1979
ELÄMÄ JA KUOLEMA
Papit, tiedemiehet, filosofit
selittävät elämää ja kuolemaa
kukin omalla tavallaan.
Maallikot luovat niistä omat käsityksensä.
Naapurimme tuli myöhään yöjalasta.
Kuulimme rouvan huutavan:
"Tämä elämä on yhtä helvettiä!"
Yhdytkö sinä kuulemaasi,
kysyi vaimoni minulta.
Olen aina halunnut yhtyä naapurin rouvaan, vastasin.
Tuomo Tenkanen 1980
LINTUKOTO
Se rakensi pesänsä oksalle,
koivun- tai lepänrungon pökkelöön.
Munia kaksi, kolme, kuusi.
Tunteiden mukaanko?
Kuka sen tietää?
Se toinen.
Katon alle,
pönttöön tai räystääseen.
Kehitystäkö?
Kuka sen tietää?
Missä on minun pesäni?
Maailmalla.
Milloin yhdessä, milloin toisessa paikassa.
Naisia kaksi, kolme, kuusi.
Luonteen mukaanko?
Kuka sen tietää?
Harvinaisen linnun pesälle
törmäsin kerran sattumalta.
Ei jäänyt orpoja munien jäädessä kuoriintumatta.
Ei hylkää ihminen ihmistä niin helposti
vieraan käytyä pesällään.
Roolien mukaistako?
Tietenkin.
Minä tiedän sen.
Tuomo Tenkanen 1980
LOMAKERTOMUS
joka osittain on runoa. Tavukanava 7/1976
Kesälomat ja kohta kesäkin on mennyt.
Toimittaja kysyi:
Sä mitä teit, Tuomo,
kun olit lomalla?
Mitäs mä muuta kuin autolla, omalla
innostuin lähtemään, ensin vain Lahteen
ja päätin: ei reissu jää päivään tai kahteen.
Lahden saan taakse,
en pilviä kuitenkaan.
Muistan sen viikon, kun yhtenään satoi vaan.
Pilvet mun lomani aina on yllä.
Olkoot vaan, käänny en,
kestän sen kyllä.
Päijänteellä, Virmailan saaressa olivat tuttavani vastassa.
Kahvit, saunominen, uinti, makkaran grillaus.
Ei siinä sadetta huomannutkaan.
Ja huomenna lähdetään mustikkaan ja kalaan. Kippis!
Mutta mustikoita ei tullut kuin pari vaivaista litraa,
nekin osaksi madonsyömiä puolikkaita.
"Ja kohta illalla lähdetään ongelle", sanoi Liisa,
joka tiesi hyvän paikan, missä aina syö.
Reunasta kompostin matosia tongin.
Kun ostin ongetkin niin päätin: ongin.
Toisetkin omia kalajuttujaan heittää.
Pian venheemme pohjan
kalakerros paksu peittää.
Koukkuun matonen vaan
ja varmasti kalan
suurimman saan
ja kasan niitä nyhtää alan.
Ei tasan käyne nytkään onnenlahjat, mietin salaa.
Istuin tunnin, kaksi,
enkä saanut kalan kalaa.
Sen nolon kalareissun jälkeen sanoi Rauno,
että aina on kalaa saatu ja heitti verkon veteen.
Aamulla olikin toistakymmentä muhkeata ahventa pannulla paistumassa.
Eihän se lomareissu siihen loppunut.
Muutaman päivän päästä suunnistin Vehkajärvelle ystäväni ornitologin luo.
Ja sielläkin tapahtui.
Mansikkajuhlista, lintujen rengastuspuuhista ym. riittäisi kertomista sivukaupalla.
Mutta kaikki päättyy aikanaan
ja minutkin valtasi koti-ikävä.
Vihdoin viimein ajelen
kohti pihaa omaa.
Kauan, kauan muistelen
menneen kesän lomaa.
Tuomo Tenkanen 1976
SYDÄNTALVEN HARMAAT PÄIVÄT
Sydäntalven harmaat päivät; mitä ne ovat?
Näenkö minä päivän harmaana jos ajatukseni ovat valoisat?
Tunnenko sään koleana kun mieleni on lämmin?
Kun aamulla nousen lämpimästä vuoteestani,
tunnen,
kuinka talven kylmyys tarttuu vaatteeseen,
käy kiinni varpaaseen.
Kurkistan ulos ja vastaani tulvahtaa
talvipäivän harmaa, tasainen valo.
Mutta öinen lumisade on käärinyt pellot pehmeään,
valkoiseen vaippaansa.
Jokainen puu on kietoutunut untuvapaitaan,
jokainen tolppa saanut päähänsä pumpulihatun.
Kissan yksinäiset jäljet käyvät pihalta pellolle
ja naapuritalon piipusta kohoaa sinertävä savupatsas.
Kuka muu kuin luonto
taiteilisi yhtä kauniin
maisemamaalauksen
ikkunani alle!
Kuka muu osaisi viimeistellä
yhtä onnistuneen asetelman
riukuaidan nurkkaukseen!
Tuomo Tenkanen 12.1.1977
VAIKEA KUVAUSKOHDE
Hymynsä etsimessä
lienee aitoa,
vaatii taitoa
ja enemmänkin,
kun oikein ponnistaa,
sen huomaa hänkin.
Työni opettaa,
mua vihdoin onnistaa:
filmi loppuu,
voin siihen lopettaa.
Tuomo Tenkanen 6.1977
KUN OLIN PIENI
Pienenä en otannut pyykkiä nenää.
Nyt otaan.
Äiti kyllä tanoo:
Ei taa pyykkiä paijanhihhaan.
Pienenä en otannut panna kenkää jalkaan.
Nyt otaan.
Äiti tanoo tilti:
Kenkä on nyt väälättä jalatta.
Pienenä en otannut panna paitaa päälle.
Nyt otaan.
Äiti vaan tanoo:
Paita on taat nulinpäin.
Miten minä tilloin pienenä päljätin,
kun en otannut mittää tehhä?
Tuomo Tenkanen 5.1980
KIERRE
Tiira lentää,
tekee kierroksen,
sukeltaa,
nappaa kalan.
Väistää varmasti
pinnan alla olevat kivet.
Minäkin kierrän,
käyn kapakoissa,
tutustun ihmisiin,
uskon,
luotan.
Täytyykö minun
jatkuvasti
lyödä pääni petäjään?
Tuomo Tenkanen 1.1980
TUNNE ITSESI!
mies vähälihainen
hies ihmisvihainen
ties isomahainen
ies juoppopahainen
ei nainen
ain kanamainen
tai ihanainen
siis harvinainen
ja runsaanlainen
kuin ylitsevuotavainen
Tuomo Tenkanen 22.02.1977
JOTAKIN SAAVUTTAMATONTA
Tahtoisin ylös
pilven reunalle tulla.
Miettiä syytä,
miksi on ikävä mulla
päästä pois maasta
ylemmäs, luo valon säteen.
Pääsenkö, kenties,
heitän sen kohtalon käteen.
Ylhäältä sieltä
alas katsoisin maata.
Elämä uusi
tuskaa tuo, muuta ei taata.
Sopu ja rauha
ikuinen, toive on turha.
Monilla aina
mielessä sota ja murha.
Haaveeni pieni
täyttyisit kerran, et voisi,
kun pettymys mun
sielullein rauhaa ei soisi.
Täältä kun katson
kultaista maata ja merta,
miksi niin paljon,
turhaan se vuodattaa verta?
Tuomo Tenkanen 14.2.1977
VEISTÄN OMAA KUVAA
Uskon, veistän
onnistuvan
oman kuvan.
Oksaista on
patsaan pinta,
halki rinta.
Kulmat pysyi
terävinä,
- tuoko minä?
Pyöreää myös
löydän - malta,
vyöni alta.
Katoa ei
veltot nahkat,
polvipahkat.
Suun saan hymyyn
sopivasti,
korviin asti.
On värejä,
en punaa säästä
nenänpäästä.
Veitsi vuollut
tähän asti
taitavasti.
Huomaa kyllä
jossain päässä
jotain jäässä.
Ulos heitän
kautta uksen,
rumiluksen.
Tuomo Tenkanen 7.1977
VENE
Veneessä lahonnut keula
airotkin katkenneet sen,
on pohjansa vuotava seula
aavalla vaarallinen.
Kaunis on kaareva kylki,
kertooko luonteesta tuo?
Aikoinaan vettä se hylki,
nykyisin runsaasti juo.
Keula jos syvällä sousi
kesken jäi kuljettu tie,
ei sillä, ken syvältä nousi
helppoa pinnalla lie.
Jos väistää viimeistä matkaa,
silloin jo alkavi yö,
kun tietää, yksin saa jatkaa,
laho jo laitoja syö.
Taipuiko myrskyissä pursi
taittumaa löytää voi en,
aallokko laidat jos mursi
vana on säilyvä sen.
Tuomo Tenkanen 1.10.1978
MATKARUNO
(Kirjoitettu postikorttiin Vääksyssä)
Aurinko vielä paistaa
nyt jo kahvit maistaa.
Pantiin bensaa tankkiin,
kohta mennään pankkiin.
On vielä pitkä matka,
siks' runoa emme jatka.
Tuomo Tenkanen 24.7.1980
RAKKAUS JA MUSIIKKI
Olen jo kauan tiennyt,
että minusta tulisi rakastaja.
Rakastan rakkautta ja musiikkia.
Päätin ostaa kunnon soittopelin
ja olin onnellinen.
Aikaa kului.
Sitten tapasin hänet.
Keskustelimme ensin.
Pian hän alkoi kertoa minulle satuja.
Hän kertoili satuja tuttavistamme,
itsestään ja tietysti meistä molemmista.
Uskoin niihin.
Sain häneltä leikkisormuksen.
Menin ja veistin pajupillin.
Soittelin pientä pilliäni
ja olimme onnellisia.
Aikaa kului.
Löysin hänen tummat samettisilmänsä,
suunsa,
juuri suutelemista varten suunnitellun
enkä muuta maailmassa nähnytkään.
Tunsin olevani kuin ensirakastaja,
kuin ensiviulunsoittaja.
Menin ja ostin ensiviulun.
Soitin ja soitin
ja jouseni alkoi hypähdellä
kevyesti ja vallattomasti.
Musiikkini tuntui kiirivän yli kaikkien rajojen
ja olimme onnellisia.
Aikaa kului.
Kuumenimme liikaa.
Hän lähti arktisille seuduille jäähyille.
Jäähyistä ei kuitenkaan tullut mitään.
Veri voi kiertää kuumana paikasta riippumatta.
Hetkessä kuulin menettäneeni ensiviulunsoittajan paikkani.
Sillä toisella oli parempi jousikin.
Menin ja kiukuissani ostin harpun.
Aina sormeillessani harppua
muistelen entistä rakkaintani
ja istuessani kuin tulisilla hiilillä
kuvittelen olevani jälleen seitsemännessä taivaassa.
Mutta hän on onnellinen.
Tuomo Tenkanen 1.5.1978
MARRASKUU
(marras = kuollut, kuoleva)
Löytääkö ihminen oikean tiensä
synkässä marraskuussa,
kun vinhasti tuulee ja sataa,
on jäistä
näin kylmässä talvensuussa?
Jaksatko kulkea vaikean tiesi
aina ja marraskuussa,
rakeet kun pistäen lyövät
ja mieluimmin
eläisit hetkessä muussa?
Etsitkö useinkin parempaa tietä
eikä vain marraskuussa,
vaikka on lämmintä,
valoisaa, tyyntä
ja lehti on vihreä puussa?
Ellet jo kulkisi varmalla tiellä
niin löydä se marraskuussa,
on pelloilla hohtavaa lunta
ja marras
on maassa ja ojien suussa!
Tuomo Tenkanen 18.11.1978
JOULUKUUSI
Aattoöinen lumisade
peitti alleen pihamaan.
Yhden ladun kulkevan näin
taakse harmaan kuusihaan.
Hiihtäjälle kauneuttansa
henkii karu erämaa,
jossa paksun lumen alla
untaan kasvit viettää saa.
Joulukuusen hakumatka
hiihtäjän jo kotiin vei.
Jäivät jäljet ihmisestä
taakseen katsoa voi ei.
Jalkapuusta kuusi näkee
haavoihinsa viiltäviin,
peittyneet on lehvät alle
rihkamihin kiiltäviin.
Joulukuusen kauneutta
ihmislapset ylistää,
kuitenkin on vailla vertaa
kuusi, joka luontoon jää.
Jälkeen joulun, kesän tullen
oksiansa ojentaa,
erossa jos ihmisestä
paikallaan se kasvaa saa.
Tuomo Tenkanen 15.12.1978
Katso laskurisivua:
http://www.webstats4u.com/s?tab=1&link=1&id=3895119
Täältä löydät 1000 linkkiä kaikista maista
http://www.webstats4u.com/s?tab=4&link=3&country=FI&findid=1&id=3895119&category=14004
posted by Tuomo Tenkanen at 12:58 AM
0 comments
